torstai 7. marraskuuta 2013

SM karsinta kenraalit

Moikka taas kaikillle pitkästä aikaa!


Nyt on taas kulunut pari kuukautta ja seuraavat kisat ovatkin jo ensi viikonloppuna 9-11.11.2013 Tampereella. Pidimme FDT:n kanssa kenraalitilaisuuden viime lauantaina 2.11. Yrjönkadun tanssisalissa. Paikalla oli niin vanhempia, mummeja, vaareja kun taas ihan kavereita ja tuttuja. Oli mahtavaa nähdä kuinka paljon porukkaa oli jaksanut tulla paikalle kannustamaan meitä!



Lämpät starttasivat klo 19, joten saavuimme paikalle hieman ennen sitä. Viimeisten kertailujen jälkeen kävimme pukemassa kisapuvut ja siistimässä kampaukset. Klo 20 yleisöä alkoi saapua paikalle. Ensiksi esiinnyimme me ja sitten FDT. Saimme paljon hyvää ja rakentavaa palautetta! Nyt voimme kaikki lähteä hyvillä mielin kohti ensi viikon SM karsintoja.




Joukkueemme kokoonpano on ehtinyt muuttua sitten viime kisojen, mutta hyvällä motivaatiolla ja joukkuehengellä olemme saaneet uuden kisaohjelman näyttämään upealta! Kisapukuihimmekin Jossu lisäsi hienon yksityiskohdan, timanttiset FDJ kirjaimet! Tänään ovat viimeiset treenit ennen kisoja ja illalla alkaa pakkaaminen! FDJ toivottaa kaikille mukavaa marraskuun alkua ja toivomme että kauden ensimmäiset kisat menisivät virheettömästi!



-Inna (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti